Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

07.04.2012 - 23:49

 

Kuulumisia kevääseen

07.04.2012 - 21:35

 Talvi mennä hujahti hetkessä ja onkin ehkä aika hieman päivitellä kuulumisia. Eipä sinänsä, että tässä jotain ihmettä kummempaa ilmoilla olisi :)

Talven aikana luonani on ollut todella kivoja hevosia, muutama nuorehko ori ja useita eri-ikäisiä tammoja. Jalostusnäyttelyyn tähtääviä on enemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta kokemuksesta sen jo tietää, että vasta loppumetreillä varmistuu lopullinen kokoonpano kevään näyttelyyn. Joukossa on niin suomalaisia kasvatteja kuin islannin tuonteja ja odotan innolla kevään etenemistä. On ollut uskomattoman hyvä fiilis tehdä töitä, kun hevosten laatu on jo pitkälti samaa luokkaa mihin islannissa ehti tottua :)

Ikävää on kuitenkin se, että olemme vielä Suomessa siinä mielessä lapsen kengissä, ettei resurssit annan periksi kahden kokonaisarvosteltaville suunnatun jalostusnäyttelyn järjestämistä. Se, että kaikki menee näyttelypäivänä putkeen ja paras mahdollinen suoritus saadaan esitettyä näyttelytilanteessa, vaatii paljon valmisteluja ja hyvää kotityötä, mutta myös aimo annoksen oikeaa ajoitusta ja onneakin. Varsinkin kun näyttelyssä hevoset ovat usein nuoremmasta päästä eikä esimerkiksi kisakokemusta ole alla on jo pelkästään ympäristön muutos iso juttu. Moni asia voi mennä pieleen ja jo siksi olisi NIIN toivottavaa, että kesän aikana olisi toinen mahdollisuus hevonen tuoda näytille arvosteluun jo pelkästään hevosen omistajankin vuoksi, joka on saattanut sijoittaa isoja summia hevosen hankintaan ja sen treenauttamiseen. Kun selailee ulkomailla näytettyjen hevosten pisteitä, on todella yleistä, ettei niitä korkeimpia pisteitä ole saavutettu kevät näyttelyssä vaan ehkä jo 3-5 viikon kuluttua pidetysssä kesänäyttelyssä. Toivotaan, että joskus tulevaisuudessa tämä olisi (taas) mahdollista, mutta siihen asti on pelattava näillä korteilla mitä on tarjolla ja tehtävä parhaansa! 

Nuoret tammat Sigrun frá Gliti (om. Minna Toivonen) ja Thórdis frá Strandarhjáleigu (Om.Senja Tiirikka) lähdössä yhdessä treeneihin. Valmennan hevosia paljon myös käsihevosena, sillä se parantaa niiden kuntoa ja luo vaihtelevuutta treeniin. Lisäksi hevoset nauttivat silminähden toistensa seurasta.

Kisakausi on myös avattu. Vein kaksi nuorta ensi kisoihinsa Kuuman gaedingakeppnikisoihin hakemaan kokemusta. A-flokissa kuski (siis minä) meni kierrosmääristä sekaisin ja kuittasin hylyn, joten se keikka meni hevoselle vain sinne kokemuspankkiin. Katsomossa oli ainakin kivaa ;) Nuori ori Trostan (Om. Irja Vuoristo) debytoi B-flokissa voittaen luokkansa ja saaden aimo annoksen kokemusta tuleviin haasteisiin. Kisatilanteissa yleensä selviää mitkä asiat eivät vielä toimi ja mikä vaatii lisäharjoitusta, minkä vuoksi vien nuoria hevosia näihin pikkukisoihin harjoittelemaan.

 

Vuosi 2011

23.12.2011 - 11:32

 Vuosi 2011 veteelee viimeisiään ja paljon on ehtinyt taas vuodessa tapahtua. Heti ensimmäisenä haluan kiittää kaikkia niitä lukuisia hevosen omistajia, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, joiden ansiosta olen pysynyt tehokkaasti työllistettynä koko vuoden :) Tänä vuonna koulutuksessani on ollut huikeat 54 hevosta eripituisia jaksoja. Se on huima määrä suomen mittakaavassa yhdelle ratsuttajalle. Tämän vuoksi opettaminen on jäänyt taka-alalle ja olen käynyt vain 1 kuukaudessa opettamassa vakio-oppilaitani Mäntsälässä kierroksellani Huovilan tilalla, Sääksjärvellä, sekä Torpin tallilla.

Tein pientä "tilastollista tutkimusta" treenihevosten kokoonpanosta; hevosista 39% oli peruskoulutettavia nuoria (mm. 18kpl 2008 syntynyttä), 16% jatko/tölttikoulutettavia. Loput ovat olleet joko näyttelyhevosia/kisahevosia (9%), tai lisäkoulutuksessa/läpiratsastuksessa olevia eri-ikäisiä hevosia. Kiva oli huomata, että suomessa syntyneitä oli jopa 74% hevosista. 

Suomessa vaikuttavien oriiden jälkeläisiä oli laaja valikoima ja seassa monien oriiden ensimmäisiä ratsutusikäisiä jälkeläisiä. Suurin jälkeläismäärä, joita koulutin tänä vuonna, oli Roopella (Rödull frá Holtsmula) 8 jälkeläisellään, toisena tulivat jo Suomesta maailmalle lähteneet Marel frá Feti ja Hrynjandi frá Fageräng tänä vuonna 5 jälkeläisellään. Todettakoon, että kokonaisuudessaa hrynjandilaisia on vieraillut luonani vuosien 2008-2011 välisenä aikana 15. Fengur, Thrymur ja Thór "osallistuivat" kukin 3:lla jälkeläisellä tänä vuonna. Muita 1-2 jälkeläisen isiä olivat Frosti frá Feti (2), Álfur frá Réttarholti (1), Gammur frá Nedra-Seli (2) ja Geysir frá Sahala (1).

Kuva: Satu Nyström

Jalostusnäyttelyssä esiintyivät tänä vuonna kokonaisarvosteltavana tammat Lukka från Heden 1 (5v), Mjallhvit frá Dynum (5v), sekä ori Heidur frá Eilifdskógi (6v). Tammat ylsivät hyviin 2.palkintoihin, Lukkan ollessa yhteispisteiltään korkein 5-vuotias suomessa arvosteltu tamma. Mjallhvit korotti rakennepisteet 8,25 saaden mm. etuosastaan 9.4-käyntinen Heidur teki näyttelyssä tasaisen varman suorituksen saaden kaikista askellajeistaan käyntiä lukuunottamatta 8,5. Kokonaispisteillään nuori huomiota herättänyt  hrynjandilainen ylsi vahvalle 2.palkinnolle ja sille myönnettiin rajoittamaton astutuslupa 5 vuodeksi.

Kuvassa: Heidur, kuvaaja Jonna Lindroos

Kuvassa: Lukka, kuvaaja Venla Kiminki

Kuvassa Mjallhvit, kuvaaja Venla Kiminki

Viime kesän kisasuunnitelmat menivät uusiksi, kun oma tammani Flauta sai pahan haavan jalkaansa alkukesästä ja sen paranteluun kuluikin koko kesä. Onnekseni ratsastettavanani oli alkutalvesta asti ollut Tainioiden omistama Tjáning frá Grafarkoti, jonka sain lainaan kisakentille. Tjáning pärjäsi kisaradoilla paremmin kuin kukaan olisi uskonutkaan saavuttaen loppuen lopuksi 2.sijan islanninhevosten mestatuuskilpailuissa 4-käynnissä ja 4.sijan töltti T1:ssä. Kiitos vielä omistajille tamman lainasta!

Kuvassa Tjáning, kuvaaja Hanne Viikilä.

Syksyn aikana myin ensimmäisen oman kasvattini Randver frá Fridarnesin huippu kotiin, Anna Andersenille. Jotta hevosmäärä pysyy vakiona, ostin 1/3 osuuden Mjallhvitista ja omistamme tamman nyt yhdessä kasvattaja Timo Kaarakaisen kanssa. Mjallhvit sai ansaitun pitkän kesäloman Huovilan tilan laitumilla ja on palannut lokakuusta valmennukseen. Iso nuori tamma tuntuu tarvitsevan oman aikansa tasapainon ja myös sen viidennen askellajin löytämiseen ja koko "paketin" hallitsemiseen.

Heidur vietti kesänsä omistajansa Åsan luona Vaasassa, mutta ilokseni tämä hurmuri palasi lokakuun alkupuolella luokseni. Nyt edessämme on uudet haasteet kilparadoilla. Ensimmäistä kauttaan kisaamaan lähtevät Lumppari (Mjallhvit) ja Heidur. Molemmat kyvykkäitä, mutta vielä kokemattomia, mutta tulee ilo työskennellä niiden kanssa tuleva talvi ja ensi kesän kisakausi ratsastetaan läpi hevosten sen hetkisen koulutustason mukaan. Flauta viettää mammalomaa Vaasassa Åsan hyvässä huomassa. Se kantaa varsaa Heidurista :)

No eiköhän siinä ollut tämän vuoden tapahtumia pikakelauksena! Nyt joulua viettämään ja odottelemaan tammikuussa saapuvia hevosia. Jännittävä vuosi 2012 tiedossa :) Oikein ihanaa ja rauhallista joulua ja menestystä uudelle vuodelle 2012!

 

Nuoria hevosia ja lisää nuoria hevosia

13.11.2011 - 21:02

Syksy on kulunut enemmän kuin nopeasti nuoria hevosia koulutellessa. Olen ollut onnekas saadessani vaikuttaa niin monen lupaavan suomalaiskasvatin ensikosketukseen ratsun uralle. Aika sitten näyttää mihin kukin kehittyy. Suurin osa nuorista saa vielä sulatella oppeja talven yli ja koulu niiden kanssa jatkuu ensi keväänä. Muutamat saapuvat kuitenkin jatkokouluun heti vuodenvaihteen jälkeen.

Koulutuksessani on ollut laaja kirjo eri oriiden jälkeläisiä. Suurin jälkeläisjoukko on ollut Röðullilla, jotka lupaavat hyvää. Suurikokoisia askellajihevosia, joilla on miellyttävä luonne ja helppo koulutettavuus. Roopen jälkeläisten lisäksi luonani on syksyn aikana ollut mm. Álfurin, Gammurin, Frosti frá Fetin, Marelin, Thrymurin ja Thórin jälkeläisiä. Kotimaisten oriiden lisäksi visiitillä koulunpenkillä on piipahtanut mielenkiintoisia kohtutuonteja. Tällä erää koulutukseeni on saapunut jotakuinkin tämän vuoden viimeinen "satsi" jonka jälkeen lyhyt ja ytimekäs joululoma saa vallan. 100 treenihevosen rajapyykki ylittyi muutama viikko sitten ja suuri kiitos ja kumarrus kaikille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneille :) Tästä on hyvä jatkaa vuodelle 2012!  

Rúna Roopelainen ja Siggi Gammurilainen alkusyksyn tunnelmissa

Mirra Roopelainen 4 viikon koulutuksen jälkeen

Voit seurata kuulumisiani tätä nykyä myös facebookin kautta omalta sivustoltani (Tmi Jenni Kurki). Sieltä näet päivitykset aina ensimmäisenä ja tietenkin pienellä viiveellä pyrin päivittämään myös blogia.

Päivityksistä puheenollen, kotisivuni ovat saaneet vihdoinkin tuntuvaa tuuletusta ja sivustoille on lisäilty infoa jatkuvalla syötöllä. Työ on vielä kesken, mutta käykää kurkkaamassa. Viestikirjaa saa kuitata ;)  Jos jostain syystä kaikki näyttää vanhalta ja samalta, niin paina sitä päivitys nappia (F5)..

 

Ja taas tapahtuu

15.09.2011 - 20:55

 Kuumassa järjestämäni nuorten hevosten kurssi oli menestys ja jatkoa on luvassa. Oli todella palkitsevaa nähdä kouluttamieni nuorten työskentelyä omien ihmistensä kanssa. Kaikki olivat "säilyneet" pehmeinä, positiivisina ja puhdas askellajisina. Hienoa kotityötä omistajilta, sillä tekemäni perus- ja askellajikoulutus on luonnollisesti vain alkusysäys oikeaan suuntaan, mutta se mihin hevoset kehittyvät loppupeleissä määräytyy koulutuksen jälkeisen ratsastuksen ja käsittelyn myötä. Seuraavan kurssin aikataulu ei ole vielä varmistunut lopullisesti, mutta ilmoittelen siitä kun se on ajankohtaista.

Syksyn myyntinäyttely oli taas menestys, mikäli yleisömäärään on uskomista. Myyntinäyttelyssä oli esillä laaja kirjo eri-ikäisiä hevosia. Nuorten hevosten kisasassa keltanokat (hevoset ja myös jotkut ratsastajatkin ;) saivat kokeilla opetusluontoisesti kisailua rennossa ja paineettomassa ilmapiirissä.

Seuraava ilouutinen koskee Tjáningia, jolla kisailin viime kaudella. Se on todettu tiineeksi oriista Thrymur från Järsta. Oikein paljon onnea jälkikasvun johdosta omistajalle. Myös viime keväänä jalostusnäyttelyssä esittämäni Lukka från Heden on tiine Thrymurista. Ensi kesänä on siis jännät paikat :)

Ensimmäinen oma kasvattini Randver (Mónös-Gustur) on löytänyt uuden oman ihmisen. Voin vain todeta, että parempaa omistajaa tuskin voisin rakkaalle ruunalleni löytää, Paljon onnea Anna Andersén :) 

 

 

Heipsan taas

19.08.2011 - 16:06

 Terveisiä Islannista. Juuri reissusta palanneena voin vain todeta, että taas oli mahtava reissu tulen ja jään saarelle. Tämä reissu oli enemmänkin turistireissu, tuli vihdoinkin kierreltyä perus nähtävyyksiä läpi, joita muka ei ikinä ehtinyt käydä katsomassa silloin kun olin vielä Islannissa töissä.

Naisten ratsastuksella Rósan ja Fanneyn kanssa.. islannissa osataan ottaa ilo irti heppailusta ;)

Muutamia myyntihevosia tuli bongailtua ja sieltä löytyi pari oikeinkin hyvää hevosta hinta/laatusuhteeltaan. Toinen oli 7-vuotias rautiaankirjava 5-käynti tamma. Hyvin ja paljon koulutettu ja oli mm. viime talvena Hólarissa ratsastuksen opettajalinjalla kouluhevosena. Mainittakkoon, että hevosen tulee olla lähtökohtaisesti melko tasokas, jotta ylipäätään kelpuutetaan Hólariin kouluhevoseksi. Tamman hinta on islannissa 4700€. Toinen löytö oli 1.palkinnon 5-käynti ori, jolla oli niin ykkösen rakenne kuin ratsastusominaisuudet. Tasaista 8 kaikista arvostelukohdista ja 8,5 töltistä ja käynnistä. Ori on todella suvukas ja sen emä on jättäny liudan 1.palkinnon tai lähes ykkösen jälkeläisiä. Hinta islannissa  noin 6800€.  Kysy lisää, myös videota löytyy.

Seuraava ilouutinen liittyy Flautaan, joka vihdoinkin tiinehtyi. Tällä kertaa isäoriiksi valitsin ehkä muotiorien ulkopuolelta lupaavan Heidur frá Eilifdskogin, joka on yksi mielenkiintoisimmista treenaamistani hevosista. Mikäli kaikki sujuu hyvin ja geenit loksahtavat sopivasti kohdallen voisin uskoa tästä yhdestelmästä aikas mielenkiintoista jälkeläistä. Aika näyttaa :)

27-28.8 pidän nuorille hevosille suunnatun ratsastuskurssin Kuumassa. Kurssi täyttyi lähinnä omista asiakkaistani (siis koulutuksessani olleista nuorista hevosista omistajineen) ennen kuin sitä ehdin edes julkisesti ilmoittaa. Nyt kuitenkin sairastumisen vuoksi vapaana on YKSI paikka. Nopeat syö hitaat, joten kysy lisää ja ilmoittaudu jenni_kurki@yahoo.co.uk